Jatkan vielä ajatuksia profeetta Elisan elämänvaiheista, tämä kirjoitus kuuluu oikeastaan yhteen edellisen kirjoitukseni kanssa. Nyt käsittelyssä on Toisen Kuningasten kirjan kuudennen luvun viimeinen jae sekä luku seitsemän. Jonkun lähteen mukaan Elisa oli Israelin profeettana vuosina 892-832 eKr. En ole niin perehtynyt historiaan, mutta tuntumalla voisi sanoa, että tuskin tuo sataa vuotta pieleen menee.

Tilanne mainitsemissani jakeissa on aika ikävä, Samaria on piiritetty ja siitä seurasi nälänhätä. Ruokaa ei ollut saatavilla, ja ahdistus ajoi epätoivoisiin tekoihin aivan samalla tavalla kuin esimerkiksi toisen maailmansodan aikana. Kuudennen luvun loppujakeessa kerrotaan kuninkaan sanansaattajan lausahdus profeetalle: ”Katso, tämä onnettomuus tulee Herralta; mitä minä enää odottaisin Herraa?”

Jumala sallii joskus vaikeitakin koetuksia ihmisen elämään. Niissä helposti käy niin, että ihmiseltä hiipuu usko Jumalan mahdollisuuksiin ja Jumalan hyvyyteen ja johdatukseen. Minulle niin käy aika usein ja jälkeenpäin ajateltuna aika helposti. Ei tarvita nälänhätää, riittää paljon pienempikin vaikeus. Profeetta Elisan vastaus oli ihmeellinen (2. Kun. 7:1): ”Kuulkaa Herran sana; näin sanoo Herra: Huomenna tähän aikaan maksaa Samarian portissa sea-mitta lestyjä jauhoja sekelin ja kaksi sea-mittaa ohria sekelin.” Kun edellä oli sorruttu jopa ihmissyöntiin, tuntui tuo ennustus aivan käsittämättömältä. Kuninkaan vaunusoturi tokaisikin jakeessa kaksi: ”Katso, vaikka Herra tekisi akkunat taivaaseen, kuinka voisi tämä tapahtua?”

Kun vaikeaan tilanteeseen saa sanoman taivaasta, sitä voi olla vaikea uskoa ja käsittää. Jo Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan, kuinka Aabrahamin vaimo, Saara, epäili lupausta lapsesta. Samoin Tuomarien Kirjassa Gideon vaati ihmeen toisensa jälkeen vahvistukseksi, jotta uskaltaisi luottaa Jumalan lupaukseen.

On helppo lukea näitä ihmetellen, miten vähäuskoista väkeä Raamatussa on, mutta tilanne ei ole muuttunut melkein kolmen vuosituhannen aikana juuri ollenkaan. Olosuhteet ovat muuttuneet paljonkin, mutta ihmisen taipumus epäuskoon on ennallaan. Kuvaava esimerkki on, kuinka eräs kärsivä ihminen sanoi Jeesukselle: ”Herra, minä uskon, auta minun epäuskoani.”

Ns. uskonjulistus (uskon merkitystä korostava julistus) on siinä oikeassa, että usko on tärkeä asia, usein jopa ratkaiseva asia. Siinä vain mennään metsän puolelle, ettei huomata uskon kohteen olevan se kaikkein tärkein asia. Kyse ei siis ole siitä, paljonko uskot, miten paljon pystyt pumppaamaan itsestäsi uskoa ja uskon asennetta esiin. Kyse on siitä, mihin uskot. Jos Jeesus saa olla uskon kohde ja päämäärä, riittää inhimillisesti mitattuna heikompikin usko. Se riittää, koska uskon kohde on niin vahva ja voimakas. Elämä uskossa Jeesukseen ei siis riipu muusta kuin tahdosta seurata Jeesusta. Voima ja usko annetaan taivaasta.

Palataan tekstiin. Profeetta Elisa vastasi vaunusoturille, että sinä saat sen nähdä, muttet syödä siitä. Tämän jälkeen kerrotaan neljän pitalitautisen miehen kokemasta ihmeestä. Muistetaan edelleen, että laki määräsi pitalitautiset elämään yhteiskunnan ulkopuolella aina surulliseen kuolemaansa asti, yhteydenotto muihin kuin pitalisiin saattoi johtaa kivitykseen.

Pitalitautiset totesivat toisilleen, että kuolema on edessä joka tapauksessa; voi jäädä tähän kuolemaan tai mennä nälänhädän vaivaamaan kaupunkiin kuolemaan. He päättivät siirtyä kaupunkia piirittävien aramilaisten leiriin ja antaa kohtalonsa heidän käsiinsä; jos kuolevat niin sitten kuolevat. Ahdistavampaa tilannetta on hankala kuvitella. Käytännössä valittavana oli vain se, miten kuolla. Leirissä oli kuitenkin tapahtunut ihme.

2. Kun. 7:6 kerrotaan: ”Sillä Herra oli antanut aramilaisten sotajoukon kuulla sotavaunujen, hevosten ja suuren sotajoukon töminää.” Leiri oli täysin tyhjä, kaikki olivat hyljänneet leirin luullen hengenlähdön olevan lähellä. Pitalitautisille koitti juhlapäivä, he saivat syödä ja juoda kerrankin riittävästi, ottivat kultaa ja hopeaa teltoista ja kätkivät saaliin.

Tässä näen yhteyden ihmsen uskoontulokokemukseen. Olit ihmisten silmissä sitten pieni tai suuri syntinen, totuus on, että ilman Jeesusta kuolet synteihisi. Sama koskee minuakin, Jeesus on ainoa toivoni. Kun Jeesus kohtaa ihmisen, synnit saadaan välittömästi anteeksi. Aina ei sillä hetkellä heti ymmärrä, mitä on tapahtunut, saattaa olla kiusaus ”herkutella” tapahtuneella vain itsekseen.

Onneksi Jumalan Henki vaikuttaa uudestisyntyneessä samaa tunnetta kuin, mikä jakeessa yhdeksän mainitaan näiden pitalitautisten tapauksessa: ”Mutta sitten he sanoivat toisilleen: ’Emme tee oikein. Tämä päivä on hyvän sanoman päivä. Jos olemme vaiti ja odotamme aamun valkenemiseen asti, niin me joudumme syyllisiksi. Tulkaa, menkäämme nyt ilmoittamaan tämä kuninkaan linnaan.’”

Jumalan valmistamaan pelastukseen kuuluu ihan tehdasasetuksena tarve kertoa siitä muillekin. Jumala johdattaa jokaista ihmisen oman persoonallisuuden mukaan vaikuttamaan myös muiden elämään. Jokaiselle on oma suunnitelma ja paikka Jumalan valtakunnan työssä. Tarve kertoa muillekin ei siis tarkoita velvollisuutta julistaa pankissa, kaupan jonossa, torilla tai jotain, vaan se tarkoittaa Jumalan avaamia tilanteita, joissa voi tuoda esiin uskonsa ylösnousseeseen Vapahtajaan.

Kaikkien muiden hylkimät ihmiset saivat jälleen kerran välittää sanoman Jumalan valmistamasta pelastuksesta. Pelastus kuuluu kaikille yhteiskuntaluokille, mutta jostain syystä on niin, että kun ihminen on saanut jotain aikaan täällä maallisen vaelluksen aikana, usko Jeesukseen tuntuu aika kuivalta vaihtoehdolta. Suosittelen kokeilemaan, yllätyt varmasti!

Piiritystilanne päättyi, kansa sai saalista aramilaisten paon myötä. Kaikki alkoi olla taas kuin ennenkin. Vaunusoturi jäi väkijoukon tallomaksi, ja profeetan sana toteutui. Hän ei päässyt näkemään voiton hedelmiä. Tämä kuvaa sitä, että epäusko ei ole leikin asia. Kuten kerroin aiemmin, usko ja luottamus Jumalaan horjuu kyllä usein, mutta erittäin oleellista on, mitä sen jälkeen tapahtuu. Raamattu ei turhaan varoita Hebrealaiskirjeessä siitä, ettei vain meillä olisi paha ja epäuskoinen sydän, joka luopuu Herrasta. Epäusko on aina liitossa sielunvihollisen kanssa.

Toki hengellisessä työssä on muistettava, että joskus työn hedelmät näkyvät vasta myöhemmin, mutta se on eri asia. Siihen ei syynä ole ihmisen epäusko. Joskus vaan on ehkä niin, että ihmispoloinen ottaisi kunnian itselleen, jos välittömästi pääsisi nauttimaan työnsä hedelmistä. Usein on niin, että hengellisessä mielessä kylväjä ja niittäjä ovat eri ihmisiä, siis sanomaa Jeesuksesta kertonut saattaa hyvinkin olla eri ihminen kuin sanoman kohteen pelastukseen opastanut.

Toisen Kuningasten kirjan seitsemännen luvun otsikossa todettiin, että ”Elisa ilmoittaa, että huokea aika on ovella.” Tämä sykähdytti omaa sisintäni. Huokea aika on totisesti aivan nurkan takana. Raamatun ennustukset täyttyvät niin Lähi-idässä kuin muuallakin sitä vauhtia, että Jeesus tulee pian noutamaan uskovat kotiin. Sitä ennen voi toki tulla nykyistä enemmän koetuksia, mutta pidetään, ystävät, kiinni siitä toivosta, että Jeesus on tilanteiden yläpuolella. Hän ei hylkää eikä jätä omiansa pulaan.

Terv. Esko Kallioniemi