Työmuotoja
Kokoustoimintamme muodostuu pääosin Sanan ja rukouksen illasta
keskiviikkoisin sekä Ilosanoman illasta sunnuntaisin, joskus erityisenä
aiheena on esimerkiksi lähetystyö. Kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina
on ehtoollinen. Lisäksi syyskuun alusta toukokuun loppuun kokoonnumme
maanantaisin Raamattupiiriin, jossa ensin luemme Sanaa ja keskustelemme
luetusta tekstistä. Lopuksi rukoilemme yhdessä toistemme ja rukousaiheiden
puolesta.

Toisinaan on myös järjestetty erilaisia isompia juhlia ja tapahtumia. Silloin
on keskitytty esim. katuevankeliointiin keskustassa ja eri lähiöissä.

Tuemme seurakuntana Kristillistä Alkoholisti- ja Narkomaanityötä
kotimaassa sekä myös lähetystyötä eri kohteissa.

Maaliskuussa 2014 alkoi lapsityö. Pyhäkoulu on aina sunnuntaisin kokouksen
yhteydessä, paitsi kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina ehtoolliskokouksen
aikana.