Tanja

Olen syntynyt ei uskovaan perheeseen. Isäni piti itseään ateistina ja äiti, vaikkei kiistänytkään Jumalan olemassaoloa, ei ollut henkilökohtaisessa uskossa. Ilmeisesti tästä johtuen, minua ei kastettu lapsena. Isoäitini oli inkerinsuomalainen, ja hän kuului evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Hänellä oli pieni virsikirja ja sunnuntaisin hän kuunteli radiosta jumalanpalveluksen suoraa lähetystä Helsingistä.

Usein mieleeni nousee kuva lapsuudestani, kun olen noin 5-vuotias. Istun jakkaralla keittiössä lämpimän puuhellan vieressä. Ulkona on pimeä ja kylmä. Äiti on yövuorossa, ja isä katsoo televisiota olohuoneessa. Mielessäni pyörii ajatuksia, ja sielussani on selittämätön ikävä. Muistan hyvin, kun mietin, että olen jo 5-vuotias; olen jo niin vanha ja kohta jo kuolen!

Aloin sääliä itseäni ja itkeä. Sitten muutkin ajatukset hyökkäsivät kimppuuni: kuka minä olen ja mistä tulin? Olisiko voinut olla niin, ettei minua olisi koskaan ollut? Näistä kysymyksistä pääni meni pyörälle ja itkin entistä enemmän. Erityisesti minua pelotti kysymys, josta sydämeni kylmeni: kuka minä olen?

Kun katselin itseäni peilistä, tunsin, että minussa on vielä jotain, mitä en tiedä ja en näe peilistä. Jostain syystä en puhunut kenellekään omista ajatuksista. Vuosien kuluessa nämä kysymykset menettivät terävyytensä. Myöhemmin nuoruudessani tuli muitakin kysymyksiä: kuka on Isä-Jumala ja Poika-Jumala, ja Pyhä Henki?

24-vuotiaana kävin kasteella ortodoksisessa kirkossa, mutta olin hyvin kaukana Jumalasta. En edes tiennyt, kuka Jeesus Kristus on. Tästä johtuen kaste oli vain farssia!

Noin viiden vuoden kuluttua paikkakunnallamme avautui suomalainen evankelis-luterilainen kirkko, jossa äitini alkoi käydä. Parin vuoden kuluttua minäkin aloin käydä seurakunnan eri tilaisuuksissa, kuten esimerkiksi jumalanpalveluksissa ja raamattukursilla.

Osallistuin aktiivisesti kirkon vapaaehtoistyöhön. Pikkuhiljaa sain vastauksia lapsuuden kysymyksiini. Pidin itseäni uskovaisena ja liityin kirkkoon. Luulin, että hengellisessä elämässäni kaikki on hyvin, mutta todellisuudessa elin yhä synnissä, enkä edes tajunnut sitä. Nyt minä ymmärrän, että silloin en ollut vielä uudestisyntynyt.

Suomeen muutettuani löysin heti paikallisen luterilaisen seurakunnan, jossa mielelläni aloin käydä. En kuitenkaan saanut opetusta ja hengellistä ruokaa, koska en osannut suomen kieltä.

Jumala kuitenkin puuttui tilanteeseen ja johdatti minulle ystävän, joka siihen aikaan etsi Jumalaa; hän kävi eri kirkoissa ja seurakunnissa. Muutaman vuoden kuluttua hän kohtasi Vapahtajansa.

Tiedän, millainen ystäväni on ollut ennen uskoontuloaan ja miten Jumala muutti hänet: tämä oli täysi 180 asteen käännös! Hän usein kävi meillä ja kertoi hengellisistä asioista. Nyt tiedän, että Jumala puhui minulle ystäväni kautta.

Kun hän kertoi minulle Jeesuksesta, synnistä ja pelastuksesta, sydämessäni loukkaannuin hänelle, koska luulin, että tiedän jo kaiken enkä tarvitse enää mitään, olenhan jo uskovainen. Mutta kun hän puhui uudestisyntymisestä tai ylöstempauksesta, kielillä puhumisesta ja Pyhän Hengen kasteesta en uskaltanut tunnustaa hänelle, etten ymmärä mitään, koska en ole edes koskaan kuullutkaan näistä asioista.

Vähitellen Pyhä Henki muutti sydämeni asennetta niin, että itse kiinnostuin hengellisestä asioista. Löysin netistä kristillisen kanavan, ja ensimmäisen kerran moneen vuoteen kuuntelin Jumalan sanaa omalla äidinkielelläni. Kävi ilmi, että minulla oli kova hengellinen nälkä.

Katsoin ja kuuntelin eri saarnoja ja myös ulkomaalaisia puhuja monta peräkkäin. Kiitos Jeesus tästä janosta! Lisäksi luin ja kuuntelin paljon toisten ihmisten uskoontulotodistuksia. Jokaisessa todistuksessa ihmiset jakoivat tunteensa ja hengelliset kokemuksensa.

Kerran vuorottaista todistusta kuunneltaessa koin piston sydämessäni. Minä huudahdin vain: Oi, Herrani, kuinkahan syntinen minäkin olen. Sitten tapahtui se, mitä kallis Jumalani on odottanut minulta hyvin kauan: katuen tunnustin syntejäni.

Olin polvillani Jumalan edessä, itkin ja kiitin Häntä, joka on rakastava huolehtiva ja kärsivällinen Jumalamme. Kiitin Häntä siitä, että jaksoi odottaa minua niin kauan.

Jonkun ajan päästä tästä rukouksesta huomasin, että Jeesus vapautti minut synneistäni, joista en olisi päässyt vapaaksi omassa voimassani. Vuosien varrella monesti vakuutuin siitä, että Herramme totisesti huolehtii rakkaudella lapsistaan. Toistuvasti olen saanut kokea ihmeitä, jotka pystyy tekemään vain ja ainoastaan meidän Pelastajamme.

Kiitos Jeesus! Aamen!