Toisen Kuningasten kirjan luku viisi kertoo mielenkiintoisen kohtaamisen sotapäällikkö Naemanin ja Jumalan profeetan välillä. Mielestäni Raamatun yksi kiinnostavimpia puolia on kuvaukset siitä, kuinka Jumala kohtaa ihmisiä ihan elämän haasteiden keskellä. Uudessa Testamentissa Jeesus otti suoran kontaktin ihmisiin, Jeesus oli samalla kerralla tosi ihminen ja tosi Jumala. Vanhassa Testamentissa profeetoilla oli erityinen palvelutehtävä välittää sanoma Herralta ihmisille eri tilanteisiin.

Sotapäällikkö Naeman oli Aramin kuninkaan riveissä. Tämä alue lienee nykyistä Syyriaa, missä tällä hetkellä kiehuu aika ikävällä tavalla. Jesaja ja Jeremia kertovat aika karua ennustetta näistä tapahtumista, mutta tässä kirjoituksessa en puutu siihen.

Naemanista kerrotaan monta kaunista sanaa heti luvun viisi alussa; Naeman oli herransa arvossa pitämä, suurta kunnioitusta, sotaurho, mutta... Mutta sanan jälkeen on niin karu kuvaus, että oikeastaan edellä mainitut sanat menettävät merkityksensä. Naeman oli pitalitautinen. Juutalaisilla oli ankara laki, jonka mukaan pitalitautiset poistettiin kansan keskeltä. Naeman viholliskansan edustajana ei ollut näiden lakien alla, mutta tuskin tämä tauti oli mikään juhlan aihe aramilaistenkaan keskuudessa.

Nykyään on periaatteessa sama tilanne ihmisillä. Monilla on hieno kokoelma arvonimiä ja titteleitä, rahaa ja vaikutusvaltaa, arvostus ihmisten silmissä ja työnantajan kunnioitus. Sitten joskus tulee mutta, elämä vain tahtoo olla sellainen kehä, että ilman haavoja täältä ei moni selviydy. Usein sanan mutta takana on yksinkertaisesti synti. Monen elämässä hyvät ja kauniit asiat menettävät merkityksensä ja lopulta tuhoutuvat, koska synti hallitsee. Sana synti ei ole suosittu, joku saattaa jopa tulkita sen vihapuheeksi, mutta koko karu totuus on, että synti erottaa ihmisen Jumalasta.

Kuten Naemanin tapauksessa pitalitaudista, synnistäkään ei vapaudu omin voimin. Sen taistelun on jo hävinnyt heti alussa, toki pieniä erävoittoja voi saada hetkellisesti. Siksi Jeesus kärsi ristillä, Jumala ihmisen muodossa, jotta minä voisin elää vapaana synnistä. Minusta ei siihen ole, mutta minun Herrastani on.

Erittäin koskettava asia tässä kuvauksessa on pienen palvelustytön elämä ja teot. Kuinka hirvittävää on täytynyt olla joutua pois kodista, ulkomaille orjaksi vieraiden ihmisten pariin! Sivistyneissä länsimaissa on vaikea kuvitella tuota ahdistusta; tuon pienen tytön nuori elämä oli ihan täysin isäntäväen käsissä. Jos palvelu tökki, uusia orjia oli aina saatavilla, yhden henki ei maksanut mitään ihmisten arvomaailmassa.

Tämän pienen tytön oli ollut pakko kuulla tai nähdä profeetan toimivan. Vähintäänkin uskon Jumalaan täytyi olla erittäin vahva ja luja. Usko pois, siunaavimmat rukoushetket olen viettänyt ystävieni kanssa niin, että mukana on ollut pieni lapsi. Se yksinkertainen usko ja luottamus Jeesukseen on paitsi herttaista, myös äärettömän toimivaa.

Tämä tyttö uskalsi kertoa emännälle profeetasta, joka asui Samariassa. Ilmeisesti tautiin oli yritetty montaa eri keinoa, sillä apu kelpasi, ja sotapäällikkö lähetti sanan Israelin kuninkaalle, että tällainen vierailu profeetan luona oli suunnitelmissa. Profeetta suositteli kuningasta päästämään sotapäällikön vierailulle.

Mielenkiintoista on, että kun Naeman saapui profeetta Elisan luo, profeetta lähetti vain sanansaattajan antamaan ohjeet, miten toimia taudin kanssa, että pitäisi sukeltaa seitsemän kertaa Jordaniin. Naeman suuttui ja lähti pois. Jakeessa 11 kuvataan hyvin nykyaikaankin sopivasti Naemanin odotukset, miten profeetan ja sitä kautta Jumalan olisi pitänyt toimia; olisi pitänyt astua esiin ja rukoilla Herran nimeä, heiluttaa kättä sen paikan ylitse ja niin poistaa spitali. Herää kysymys, ettei sotapäälliköllä vain olisi ollut jotain ennakkotietoa valitettavasta puoskaroinnista, mitä uskonnon varjolla saatetaan harrastaa. Hyvin modernilta ainakin oletetut toimintatavat kuulostavat.

Jumala vain ei lähde meidän juoksupojaksemme. Asetelma menee niin, että Jeesus määrää, mitä tapahtuu ja mitä tehdään. Meidän osuutemme on suunnata annettuja ohjeita pitkin kerrottuun suuntaan. Tätä on ihmisen vielä nykyäänkin tavattoman vaikea hyväksyä. Tänä yksilönvapauden kulta-aikana ihminen ei määrääkään kaikkea.

Naeman vetosi siihen, että olisihan hän voinut peseytyä kotimaan virroissa, ja piti niitä virtoja paljon Jordania parempina. Kun pitää mielessä tämän tekstin vertauskuvallisuuden, muistuu mieleen Israelin kansan lähtö Egyptistä. Farao yritti tehdä kauppaa Jumalan kansan kanssa, että vaimot ja lapset tai edes karja jäisi Egyptiin. Mooseksen linja oli, että sorkkaakaan ei jää pois matkasta. Tämä on tie uskoontuloon vielä tänä päivänä; asenteen on oltava kaikki tai ei mitään. Kun antaa Jeesukselle kaiken, koko sydämensä, syntitaakkansa, menneisyyden ja tulevaisuuden, saa kokea Jumalan johdatusta ja apua ihan arkipäivän keskellä.

Naemanilla oli onneksi järkimiehiä palveluksessansa. He saivat puhuttua päälliköllensä järkeä, ja ilmeisesti Naeman oli rehdimmästä päästä päällikköjä, kun alentui kuuntelemaan palvelijoitansa. He vetosivat siihen, mitä kaikkea suurta ja mahtipontista Naeman olisi ollut valmis tekemään, eikö sitten ”vain” peseytyä seitsemän kertaa Jordanissa. Olen joskus miettinyt, että miltä mahtoi tuntua kuusi ensimmäistä kertaa. Kuitenkin Raamattu kertoo, että seitsemännen kerran jälkeen sotapäällikön iho oli kuin pienen pojan iho, täysin ennallansa.

Jätän vain mietittäväksi sellaisen asian, että kreikkalainen Vanha Testamentti käyttää sanaa baptizein siitä toimenpiteestä, kun sotapäällikkö peseytyi Jordanissa. Samassa Jordanissa muiden muassa Jeesus kastettiin paljon myöhemmin.

Silloin tuli kiire takaisin profeetan luokse, ja oli valtava kiitollisuus ja halu palkita profeetta lahjuksilla, joita oli tuotu mukana. Kuitenkin Jumalan periaatteet osoittautuivat iankaikkisiksi; Uudessa Testamentissa Pietari totesi eräässä tilanteessa, että Jumalan lahjat eivät ole rahalla ostettavissa. Sen esikuvana profeetta kieltäytyi lahjoista.

Profeetta Elisan palvelija halusi osuuden lahjoista, palvelija lähti Naemanin väen perään ja sai sieltä haluamansa. Myöhemmin profeetan tiedustellessa, missä palvelija oli ollut, tuli vielä valehdeltua, ettei ollut käynyt missään. Rangaistuksena palvelija lähti pois lumivalkeana spitalista.

2. Kun. 5:26 oli koskettava kysymys tälle palvelijalle: ”Oliko nyt aika ottaa hopeata ja hankkia vaatteita, öljytarhoja, viinitarhoja, lampaita, raavaita, palvelijoita ja palvelijattaria?” Tänä lopun aikana voi kysyä samaa meiltä kristityiltä. Onko nyt aika kerätä kaikkea mahdollista omaisuutta ja juosta ihmisten arvostuksen perässä?

Väitän, että jos aikoo palvella Jeesusta, se kannattaa tehdä nyt. Jeesuksen paluu on todella lähellä ja vielä on ihmisiä ilman pelastusta matkalla kadotukseen. En kannata asketismia enkä vääränlaista, kaiken arkisen unohtavaa ”Jumalan hulluutta”. Kuitenkin olisi syytä uskovana kysyä Herralta, mikä on Hänen tahtonsa.

Elämän voi elää uskovaisena itsekkäästi, mutta paljon rikkaampaa on elää muita virvoittaen Jumalan johdatuksessa. Kysy Herraa ja Hänen voimaansa ja anna koko elämäsi Hänen käyttöönsä.

 

Terv. Esko Kallioniemi

2.6.2013