Reijo Javanainen

Nuorena poikana kävin pyhäkoulussa ja kuulin Jeesuksesta, uskon siemen kylvettiin silloin. Ollessani noin 14-vuotias vaikeassa elämäntilanteessa rukoilin Jumalaa, ja ihmeekseni Hän auttoi.

 

Uskon, että se oli Jumalan kutsu elämääni, mutta maailma houkutti ja uskovan elämä näytti ilottomalta. Niinpä lähdin etsimään onnea tästä maailmasta. Alussa elämä tuntui sitä onnea antavankin, mutta samalla synti otti otetta elämästäni yhä enemmän. Elämä alkoi tuntua turhalta ja tyhjältä.

 

Vuonna 1975 lähdin YK-joukkoihin saadakseni jännitystä elämääni ja uuden, verovapaan auton. Unelmoin, että kun saan uuden auton, olen onnellinen mies. Ihmeekseni havaitsin, että saatuani auton se ei tuntunutkaan enää miltään.

 

Niinpä vuonna 1976 tulin sieltä YK-joukoista pois ja aloin seurustella nykyisen vaimoni kanssa. Ajattelin, että kun saan vaimon, talon ja lapsia, olen onnellinen. Sain hyvän vaimon, kolme tervettä lasta ja velkaisen talon, mutta edelleen tyhjyys kaihersi sisimmässäni. Etsin monista asioista sisältöä elämääni, mutta en löytänyt.

 

Mummoni kuoli vuonna 1983 ja hän oli hoitanut meitä lapsia äitini kuoleman (v. 1958) jälkeen. Se tuntui raskaalta ja ajattelin, että olisi parempi kuolla itse. Ei tarvitsisi enää surra jonkun läheiseni kuolemaa.

 

Työtoverini tuli keväällä 1985 uskoon ja luulin hänen seonneen. Kun työtoverini tuli kertomaan minulle Jeesuksesta, tuntui kuin olisi puukko painettu sydämeeni. Ymmärsin siinä hetkessä, että olen syntinen ja matkalla helvettiin, vaikka hän ei sitä sanonut. Sen vaikutti Pyhä Henki, ymmärsin sen jälkeenpäin.

 

Sisäisessä maailmassani Jumala kutsui minua puolen vuoden ajan. 29.9.1985 klo 19 koin itseni niin syntiseksi, että piti kesken iltavuoron mennä läheiseen puhelinkoppiin ja soittaa eräälle uskovalle. Kysyin häneltä, ovatko uskonasiat totta vai pelkkiä juttuja. Hän kysyi, haluanko antaa elämäni Jeesukselle. Vastasin haluavani, hän rukoili puolestani puhelimessa ja julisti syntini anteeksiannetuiksi. Sain kokea helpotuksen, kuin ”100 kg:n kivireppu” olisi otettu harteiltani.

 

Mennessäni takaisin työpaikalleni tuntui, etteivät jalat koskettaneet maata. Oli niin kevyt olo. Tehdashallin harmaat seinät näyttivät valkoisilta. Seuraavana aamuna kahvipöydässä vaimoni kyseli, mitä on tapahtunut. Olin varannut viikonloppua varten muutaman pullon viinaa ja ajattelin siinä hetkessä, ettei uskovainen tarvitse niitä. Kaadoin viinat lavuaarista alas vaimon todetessa, että olet seonnut. Vastasin, etten ole seonnut, vaan kohtasin eilen Jeesuksen enkä tarvitse enää alkoholia. Koin, kuinka ”ranteenvahvuinen kettinki” katkesi elämässäni. Viinanhimo katkesi siinä hetkessä.

 

Nyt olen seurannut Jeesusta yli 30 vuotta ja haluan päästä perille taivaaseen, maksoi se sitten mitä vaan. Ajan merkit kertovat, että Jeesus tulee pian takaisin. Valmistaudu sinäkin maailman suurimpaan tapahtumaan!