12.2.2013

Jos luit ensimmäisen kirjoitukseni, tämä on tavallaan sen jatko-osa. Edelleen pysyttelemme Daavidin aikakauden tapahtumissa (n. 1000 eKr.).

Samuelin Toisen Kirjan luku 9 kertoo Daavidin ja Mefibosetin kohtaamisesta. Taustaksi on sanottava, että Daavid tuli kuninkaaksi Mefibosetin isoisän, Saulin, tilalle. Saulista Jumalan Henki poistui tottelemattomuuden tähden, ja Jumala valitsi Daavidin kuninkaaksi. Daavid oli puutteistansa huolimatta Jumalan mielen mukainen mies. Daavid teki Mefibosetin isän, Joonatanin, kanssa liiton. Daavid kieltäisi Joonatanin suvulta laupeuttansa silloinkaan, kun Daavidin vihamiehet saivat väistyä pois.

Tässä Raamatun luvussa kuninkaaksi tultuaan Daavid kysyy, onko Saulin suvusta jäljellä ketään, jolle voitaisiin tehdä laupeus tämän liiton tähden. Näin löydettiin Mefiboset Loodebarista, Maakirin, Ammielin pojan luota. Mefiboset oli rampa jaloistansa. Mefibosetin lapsuudessa hänen hoitajansa pakeni pelästyneenä saatuaan viestin Saulin ja Joonatanin kuolemasta. Tässä yhteydessä pieni Mefiboset oli pudonnut ja siitä saakka Mefiboset ontui molempia jalkojansa. Siinä oli riittävästi surua yhdelle päivälle.

Daavid kutsui Mefibosetin luoksensa ja varmasti hieman yllättäen palautti kaiken Saulille kuuluneen maaomaisuuden Mefibosetille. Lisäksi Mefiboset kutsuttiin pysyväksi vieraaksi kuninkaan pöytään. Kunnia tuli varmasti tälle rammalle miehelle yllättäen. Mefiboset kysyikin, miksi käännyt kaltaiseni koiranraadon puoleen.

Odotukset olivat varmasti olleet toisenlaiset, sillä ei ollut salaisuus, miten Mefibosetin isoisä Saul oli kohdellut Daavidia. Daavid sai paeta ja piileskellä henkensä edestä pitkiä aikoja. On huomattavaa, että mikään muu kuin Daavidin ja Joonatanin välinen liitto ei velvoittanut kuningasta toimimaan näin. Tarkemmin ajatellen liiton täyttämiseksi riitti, että Daavid säästi Mefibosetin hengen. Kaikki muu oli jo ylimääräistä siunausta.

Vertauskuvallinen sanoma

Vanha Testamentti on juutalaisten historiaa, mutta myös vertauskuvia Uudesta Testamentista. Muistan jostakin saarnasta vuosia sitten kuulleeni maininnan näistä tässä luvussa esiintyvistä nimistä. Raamatussa ei ole edes yhtä pilkkua sattumalta, joten jokaisella nimelläkin on merkityksensä. Pienellä tarkistuksella huomasin, että näillä nimillä on aika osuva merkitys.

Nimi Mefiboset tarkoittaa häpeän tai epäjumalan poistaja. Siis pojan piti olla suvun häpeän poistaja. Joonatan, jonka Raamattu kuvaa vanhurskaana miehenä, joutui varmasti häpeämään isänsä tekemisiä. Monessa tilanteessa Joonatan toimi suorastaan isäänsä vastaan suojellen Daavidia, kun paha henki yritti Saulin kautta tuhota Israelin tulevan kuninkaan.

Sitten häpeän poistajan isä ja isoisä kuolivat sodassa samana päivänä, ja onnettomuus rampautti koko hänen elämänsä. Tuohon aikaan molempien jalkojen ontuminen oli paha juttu. Ei ollut sosiaaliturvaa, ei kuntoutuksia eikä sairaanhoitoa. Elämän oli jatkuttava vammasta huolimatta, niin katkeraa kuin se olikin.

Mefiboset piti majaa hyvin ikävissä maisemissa Loodebarissa, Maakirin talossa. Maakir oli Ammielin poika. Loodebar tarkoittaa erämaata tai tyhjyyttä, ei mitään, ei yhteyksiä mihinkään. Maakirin merkitys on myyty (esim. vaihtokaupassa) ja Ammielin Jumalan kansa. Ympäristö ja seura eivät siis olleet kovin ruusuiset miehellä, jonka piti poistaa häpeä suvusta.

Asuinpaikka oli tyhjyydessä miehen luona, joka oli vaihtokaupassa myyty pois Jumalan kansan keskeltä. Jumala ei käy kauppaa ihmisen kanssa eikä ihmisestä, mutta ihminen voi halutessaan yrittää tehdä uskonasioilla kauppaa. Siinä voittajia on vain yksi, sielunvihollinen. Hän ei säästä ihmistä, vaan myy ihmisen armotta synnin orjuuteen.

Synti on salakavala asia, se tuhoaa ihmisen sisimmän. Ulkokuori saattaa pysyä kunnossa, sen ei tarvitse välttämättä romahtaa koko elämän aikana. Sisin vain huutaa orpouttansa keskellä ei mitään. Mefibosetin onneksi Daavidissa vaikuttivat Jumalan Henki ja Jumalan armo. Näin hänestä saattoi oikeasti tulla nimensä mukainen mies. Rajoitteistansa huolimatta hän sai olla poistamassa suvun häpeää, hänestä tuli kuin kuninkaan poika.

Minun asemani Jumalan lapsena on vain ja ainoastaan armoa. Jokainen meistä on myös tavallansa rampa, toiset fyysisesti ja toiset henkisesti. Täysin ehjät ihmiset ovat harvinaisia. Synnitöntä ja itsessään Jumalalle kelpaavaa ei ole Raamatun mukaan yhden yhtäkään.

Kuten ensimmäisessä tekstissäni jo mainitsin, Daavid on hyvin voimakas esikuva Kristuksesta. Yksi asia on liiton pitäminen. Vanha Testamentti on täynnä liittoja Jumalan ja ihmisen välillä sekä useiden ihmisten välillä. Jeesus oli uuden ja paremman liiton välimies. Vanhan Testamentin liitossa vaadittiin eläinuhrien veri, nyt meille riittää Golgatalla vuotanut Jeesuksen sovintoveri meidän syntiemme edestä. Tämän turvissa, ystävä rakas, heikoinkin matkamies voi selvitä iankaikkiseen elämään. Sinun voimattomuuteesi löytyy vastaus Jeesuksen uhrikuolemasta, se on uskovalle Jumalan voima.

Tässä ei ollut vielä kaikki

Tämä kertomus elävästä elämästä olisi hienoa päättää tähän ja todeta, että mainitut ihmiset elivät onnellisina elämänsä loppuun asti. Ihan näin ei asia ollut. Raamattu on jumalallista alkuperää ja äärettömän rehellinen kirja, ihmisen luonteen karuja piirteitä ei kaunistella yhtään.

Daavidin poika Absalom nousi kapinaan isäänsä vastaan, ja tässä yhteydessä kävi niin, että Mefiboset ja hänen palvelijansa Siiba eivät olleetkaan Daavidin väen mukana. Ne, joita Daavid oli ehkä eniten auttanut, pettivät hänet. Myöhemmin toki Siiba tuli Daavidia vastaan, ja hänen kertomansa mukaan Mefiboset jäi pois, koska odotteli Israelin heimon antavan kuninkuuden takaisin heidän suvullensa. Tässä vaiheessa Daavid lupasi kaiken Mefibosetin omaisuuden (joka siis annettiin silloin aiemmin hänelle) kuuluvan nyt Siiballe.

Kun aikaa kului ja Absalomin kapina kukistettiin, tuli myös Mefiboset kotiin palaavaa kuningasta vastaan. Sen sijaan, että rangaistus olisi ollut välitön, kuningas kysyi Mefibosetilta: ”Miksi sinä et tullut minun kanssani, Mefiboset?” Nyt Mefiboset kertoi palvelija Siiban käyttäneen hyväkseen hänen heikkouttansa ja pettäneen hänet. Vieläpä Siiba oli puhunut Mefibosetista pahaa Daavidille.

On aika merkittävää, että Mefiboset tässä tilanteessa nöyrtyi ja totesi kuninkaalla olevan vallan tuhota hänet. Ei hänellä ole enää oikeutta valittaa mistään, tehköön kuningas, mitä hyväksi näkee. Daavidin vastaus oli ihmeellinen: ”Mitäs tuosta enää puhut? Minä sanon, että sinä ja Siiba saatte jakaa keskenänne maaomaisuuden.” Mefiboset totesi, että ottakoon Siiba vaikka kaiken, kunhan vain herrani kuningas on palannut kotiinsa.

Tässä näen voimakkaan yhteyden Luukkaan evankeliumin vertaukseen tuhlaajapojasta. Siellä harhateiltä takaisin palaava poika on nöyrin mielin valmis mihin tahansa, mitä isä sanoo ja määrää. Jumalallisen armahtavaisuuden saadessa sijaa pidetään juhlat sen kunniaksi, että kadonnut on jälleen palannut takaisin.

Tässä kuvauksessa Daavidin elämästä Siibasta ei mainita enää tämän tarkemmin. Hänestä jää mielikuva hieman materiaaliin rakastuneena ihmisenä, mutta hänellekin kuului armo. Daavid ei rankaissut kumpaakaan näistä, jotka puuttuivat hänen tukijoukoistansa kriittisillä hetkillä.

Tämä on myös Jumalan asenne. Ihmisen heikkous ja epäonnistuminen eivät ole itse tarkoitus. Silti niistä huolimatta Jumala rakastaa, armahtaa ja antaa uuden mahdollisuuden. Muuten en olisi tässä teille kirjoittamassa.

Lähestykää Jumalaa, niin Hän lähestyy teitä!

 

Terv. Esko Kallioniemi